Kuvan lähde: wikipedia.org

---> Takaisin tuoreen kotimaisen mediatutkimuksen, (aina ihanan) Michel Foucault'n ja ennen kaikkea tiskien pariin.

Viime päivät ovat olleet kiireisiä, mutteivät enää ollenkaan niin stressaavia kuin alkusyksystä.
Olen saanut juttuja kirjoitettua, tavannut enemmän uusia ihmisiä kuin rajoitteinen nimimuistini sallisi ja samalla kääntänyt vuorokausirytmini päälaelleen.
Ihme kyllä olen samalla myös kyennyt hallitsemaan kahvinkulutustani korvaamalla osan tuosta mustasta nektarista vihreällä teellä, enkä ole ratkennut kertaakaan tupakoimaan.
Pitäisikö tästä sitten päätellä ohuen lumipeitteen piristävän skandinaavista mieltä.

Valkoinen pitsimekko on perinteisen pikkumustan tapaan vaatekappaleena tyhjä kangas, jonka voi helposti asustaa mieleisekseen.
Tosin siinä missä pikkumusta kestää alustana villeimmätkin kokeilut, saattaa röyhelöisen pitsin kanssa huomata näyttävänsä suuruudenhullun leipurin väsäämältä kermatortulta.
Asustamisen suhteen kannattaneekin keskittyä pieniin yksityskohtiin, luoda kokonaisuuteen muutama selkeä huomiopiste. Tällaisena voivat toimia joko yksittäiset suuret korut, paksut sukkahousut, erilaiset väriläiskät, mielenkiintoisen malliset kengät sekä aina toimiva leikittely maskuliinisilla elementeillä.

The Cherry Blossom Girl käyttää asuissaan usein valkoista pitsiä ja toimiikin blogeineen mainiona esimerkkinä siitä, kuinka erilaisia kokonaisuuksia näistä tyttömäisistä mekoista saa luotua:

Yllä olevien esimerkkien rohkaisemana olen päättänyt myös itse kokeilla oman pitsimekkoni asustamista syksyisempään kuosiin heti huomenissa.

Ennen kuin löysin kaulakellot kurkin aikaa yksinomaan puhelimestani. En oppinut koskaan käyttämään hiertäviä rannekelloja, vaikka yritys oli kieltämättä koko ala-asteen ajan kova.
Marc Jacobsin ja kumppaneiden ansiosta näiden tikittävien riipusten saatavuus on parantunut huomattavasti ja nykyisin niitä löytyy jopa Glitterin kokoisten massaketjujen valikoimista. Itseäni ajatus hetkessä hajoilevista halpiskelloista pelottaa tosin sen verran, että taidan vastaisuudessakin etsiä omat kaulakelloni kirpputoreilta.
Tai vaihtoehtoisesti alkaa koota rahaa sukkahousujen varteen tällaisen toivossa.

Loppusyksy ei ole bloggaamisen kannalta kovinkaan antoisaa aikaa.
Sen lisäksi että kaikenmaailman deadlinet hönkivät niskaan, hyvien kuvien ottaminen on tällä kuvauslaitteistolla ja valaistuksella suorastaan mahdotonta. Ehkäpä pitäisi keskittyä suosiolla muihin merkintöihin ja lykätä tänään yllä-sepustusten rustaaminen talvipäivänseisauksen jälkeiselle ajalle. Tai toivoa joululahjaksi kotistudiota.

Deadlineista puheenollen - yritän tällä hetkellä työstää käyttökelpoisia ideoita Tampereen yliopiston valintaopasta varten.
Luulen että ainakin muutama teistä harkitsee korkeakouluihin hakemista ensi keväänä. Olisikin mukava kuulla, millaisia asioita tahtoisitte kysyä yliopiston opettajahenkilökunnalta ja/tai opiskelijoilta joko opiskelemaan pyrkimistä, itse opiskelua tai mahdollista työllistymistä koskien.
Ideoita saa heittää ihan vapaasti, sillä tarkoitus olisi työstää oppaasta mahdollisimman informatiivinen paketti, jonka avulla voisi saada auttavan kuvan siitä millaista yliopisto-opiskelu on eri tiedekunnissa ihan käytönnössä.

Huivit ovat paitsi paras keino suojautua syysflunssalta tuulenviimassa, myös oiva keino sitoa asunsa jokainen osa-alue saumattomasti yhteen.
Nämä kaksi nuorta naista eivät olisi voineet onnistua tässä tippaakaan paremmin.

Tätä yhdistelmää näkyy nykyisin jo katukuvassakin kohtuullisen runsaasti.
Se voi joko antaa tahattoman sekavan vaikutelman tai tehdä muuten hillitystä asusta hävyttömän mielenkiintoisen. Yllä olevat kuvat ovat mainio esimerkki jälkimmäisestä vaihtoehdosta.

Olen kerännyt jo pidemmän aikaa rohkeuteni rippeitä yrittääkseni kahden hameen tai vaihtoehtoisesti hameen ja mekon yhdistämistä. En ole kuitenkaan vielä edennyt konkreettisiin tekoihin asti, sillä pelkään, että muistuttaisin lähinnä 1800-luvun alun kerjäläiseukkoa.
Nämä kaksi asukokonaisuutta antoivat minulle kuitenkin tavattomasti lisää rohkeutta.

Paidan yhdistäminen täydellisesti kietaisumekkoon ja kyky saada jättikokoinen neule näyttämään aidosti tyylikkäältä - nämä molemmat asut vetivät minut kirjaimellisesti sanattomaksi nähdessäni ne ensimmäistä kertaa. Ne saivat minut ymmärtämään, että perinteinen villatakki ei ole ainoa keino suojata yläruumistaan purevalta pakkaselta omasta tyylistään luopumatta.

Tämä asu on julman rehellinen, sillä kirjaimellisesti paiskoin ylleni ensimmäiset käteen sattuneet vaatekappaleet, ennen kuin kävin vuodattamassa sydänvereni tenttivastauspapereilleni.
(Tämän koitoksen jälkeen ympäri pääkoppaani pirstaloituneet luovuuteni rippeet eivät taaskaan riittäneet esteettisesti mielenkiintoisempien poseerausten synnyttämiseen.)

Syy siihen, miksi ylipäätänsä kuvasin koko asun on tuo päälläni oleva villakangastakki, jonka ostin vähän aikaa sitten kirpputorilta. Olen jo pitkän aikaa kironnut Hennes & Mauriz-tuotteiden ylitarjontaa käytettyjen vaatteiden puolella, mutta tuo takki kyllä yllätti minut täydellisesti. Se on väriltään, malliltaan ja istuvuudeltaan juuri sitä, mitä olen koko alkusyksyn yrittänyt metsästää.

Hurraa loppusyksyn lämpimille sadepäiville ja Pekka Tarkan pitämille vierailuluennoille!